Palaiokastritsan ranta korfulla
Paratiisiranta Korfun luonteisrannikolla Kuva: Panoramio.com, rózsákUimaranta Korfun luonteisrannikolla Kuva: Panoramio.com, Farsang Péter 

 

Palaiokastritsa on vaikeasti lausuttavin mutta myös kuvankaunein kylä vuoristoisella Korfulla. Korfun mittakaavassa kyseisen kylän ranta on saaren ehdottomasti upeimpia, eikä sinne ole pitkäkään matka Corfun kaupungista.

Maalauksellisen kaunista rannikkotietä saaren luoteisosissa rannalle ajellessa, avautuu silmien eteen paljon mielenkiintoa herättävää nähtävää.  Jylhiltä kukkuloilta kylään laskeuduttaessa vehreä lahdenpoukama näyttää vehreältä keitaalta.  Ranta on hyvin pieni, hyvin suosittu ja siellä on hyvät palvelut. Kylästä voi esimerkiksi vuokrata oman veneen ja tutustua alueen moniin meriluoliin. Tee retki myös alueella olevaan Theotokoun luostariin ja Angelkastroon.

Korfun luoteisrannikolta löytyy toinenkin kuvankaunis lahti, itse asiassa kaksoislahti. Afionas Bayn alueella sijaitseva Porto Timoni on kapea kangas kahden lahden välissä. Porto Timoniin ei vie tietä, vaan sinne on patikoitava Afionaksen kukkulalla sijaitsevalta Dionysoksen tavernalta, jonne voi jättää auton parkkiin. Patikointireitti on kivikkoinen ja melko jyrkkä, joten aivan pienten lasten kanssa ei retkelle ei ole suositeltavaa lähteä. Varustaudu kunnon kengillä ja snorkkelilla. Jatkamalla patikointiretkeä reitiltä löytyy Agios Stylianoksen kirkko, joka sijaitsee luolassa.

Lue lisää: http://www.agiosgeorgios.co.uk/timoni2.htm
Afionas Bay, Korfu. Kuva: Panoramio.com, Sjaak Elzinga

Korfulla kannattaa ehdottomasti vuokrata vene. Tällä sivustolla on paljon tietoa veneenvuokraamisesta ja hyvistä veneilykohteista. Jo lyhyellä veneretkellä voi löytää uskomattomia paratiisirantoja.

Afionas Bay, Kap Ari, Korfu. Kuva: Panoramio.com, Andreas Schwope

Kauniita paikkoja löytyy myös pohjoisrannikolta

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=5734&with_photo_id=17895036&order=date_desc&user=12790

http://www.panoramio.com/photo_explorer#view=photo&position=5727&with_photo_id=17895118&order=date_desc&user=12790

Canal d’Amour – Rantakallioita Korfun pohjoisrannikolla. Kuva: Panoramio.com, dendis

Canal d’Amour – Rantakallioita Korfun pohjoisrannikolla. Kuva: Panoramio.com, rózsák

Canal d’Amourin viereinen hiekkaranta on korkeasesongin aikana kovin suosittu. Kuva: Panoramio.com, Sjaak Elzinga

Katso myös tämä kuva: http://www.flickr.com/photos/nikos-litsa/3897508035/
Katso myös tämä kuva: http://www.flickr.com/photos/feleris/6005263837/